Telia Finland Oyj

Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3000 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,2 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
 
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2025 7,3 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Painettua aineistoa tilattavaksi

Telia Finland Oyj

Haastattelussa Telia Finlandin vastuullisuusjohtaja Martina Lilius

Hei Martina! Miksi kouluihin panostaminen on Telialle tärkeää? Mitä tavoitteita teillä on tämän yhteistyön suhteen?

Lapset ja nuoret ovat aktiivisia digipalveluiden ja -laitteiden käyttäjiä ja digimaailma tarjoaa heille paljon mahdollisuuksia. Lapset tarvitsevat kuitenkin turvaa ja opastusta digimaailmassa. On tärkeää, että lapsilla on turvallinen digitaalinen ympäristö, jossa heillä on mahdollisuus leikkiä, olla luovia ja toimia yhdessä. Haluamme luoda turvallisempaa ja reilua digiarkea lapsille sekä edistää tietoisuutta ja keskustelua aiheen ympärillä.

Teette yhteistyötä Pelastakaa Lapset ry:n kanssa. Miten tämä asiantuntijuus näkyy aineistoissanne?

Olemme tehneet Pelastakaa Lasten kanssa yhteistyötä vuodesta 2016 saakka, ja tuemme Pelastakaa Lasten digihyvinvointiin ja -turvallisuuteen liittyviä hankkeita. Asiantuntijayhteistyö Pelastakaa Lasten kanssa on tuonut meille merkittävää ymmärrystä siitä, miten yritystoimijat voivat toiminnallaan edistää lapsen oikeuksien toteutumista. Yhdessä olemme tehneet lapsen oikeuksiin liittyviä oppaita, materiaaleja, tapahtumia ja tuotekehitystä. Meille on tärkeää edistää tietoisuutta siitä, kuinka lapsia ja nuoria voi tukea ja opastaa digimaailman pyörteissä – yhdessä alan huippuasiantuntijoiden kanssa. Tätä aineistoa tarjoamme myös kouluille Subjectaidin kautta. Aineistoja voi myös jakaa tai esitellä vanhempainilloissa ja herätellä keskustelua tärkeän aiheen parissa.

Miten Telia näkee oman roolinsa ja vastuunsa lasten turvallisen digiarjen takaajana myös tulevaisuudessa?

Roolimme ja vastuumme yrityksenä lasten digiturvallisuuden lisäämiseksi vain kasvaa. Valitettavasti lapset kohtaavat jatkuvasti enemmän häirintää, kiusaamista ja väkivaltaa verkossa. Myös tekoäly muuttaa lasten digiturvaa. Ennaltaehkäisevän turvallisuuden lisääminen on ensisijaista. Tulemme jatkossa työskentelemään entistäkin aktiivisemmin digiturvallisuuden lisäämiseksi ja tarjoamaan työkaluja vanhemmille, kasvattajille ja kouluille. 

Martina Lilius, vastuullisuusjohtaja