Muoviteollisuus ry

Haastateltavana Vesa Kärhä, Toimitusjohtaja

Kerro Muoviteollisuus ry:n toiminnasta.

Muoviteollisuus ry on Suomessa muovia jalostavien ja kierrättävien yritysten järjestö. Toiminta tähtää siihen, että kotimainen muoviala pärjää, tuottaa ympärilleen hyvinvointia ja että kaikkialla juuri oikea muovi käytetään oikeaan paikkaan. Uudelleen ja uudelleen.  Välitämme muoveista ja alasta faktatietoa. Menemme mielellämme mukaan yhteisiin käytännön hankkeisiin, joilla muovien oikeaa käyttöä ja moninaisia mahdollisuuksia viedään eteenpäin. 

Miten ”Design for…”  voi käyttää opetuksessa?

Kansipuolella kerrotaan yleistä tietoa muoveista. Esitteen sisäpuolella on lisää tietoa muovien käytöstä eri toimialoilla. QR koodit tarjoavat innokkaimmille oppilaille lisätietoja muovien käytöstä. On hyvä oppia faktojenkin kautta, että vastuullisuus, raaka-aineiden paras mahdollinen käyttö ja kierrätys ovat tärkeitä arvoja sekä käyttäjille että valmistajille. Tarjoamme myös kysymyspatteristoja esitteen faktoihin liittyen.

Mitä haluaisit nostaa esiin juuri nyt?

Muovit ovat todella iso, monipuolinen ja uusi materiaaliryhmä, josta voi valmistaa vaikka mitä ja ihan kaikille. Olisi todella tärkeää, että Suomessa olisi hyvää materiaali ja valmistusosaamista läpi koko yhteiskunnan. Vain tällä tavalla pystymme toteuttamaan tulevaisuuden haasteet ja tarpeet omalla kyvykkyydellämme.

 

 

Opettajien vastauksia miten he ovat käyttäneet Muoviteollisuuden julkaisuja opetuksessa:

"Apuna omassa opetuksessa."

"Tuntien aikana tietopankkina oppilaille."

"Inspiraation lähteenä ja/tai tiedonhakuun."